Puheterapeuttimme

puheterapeutti Asta Aittakari

Hei, olen Asta!

​​Olen Sana-aitta Oy:n perustaja, puheterapeutti Asta Aittakari.

Valmistuin filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2014 ja olen Valviran laillistama puheterapeutti.

Alta pääset lukemaan tarinani siitä, kuinka päädyin perustamaan puheterapiaa aikuisille tarjoavan Sana-aitan.

Vuodet ulkomailla sytyttivät kipinän

Sain kipinän Sana-aitan perustamiseen ja kokonaisvaltaisten, elämänlaatua parantavien puheterapiapalveluiden tarjoamiseen asuessani perheeni kanssa Itävallassa. Ulkomailla vietettyjen vuosien aikana kävin läpi taipaleen täysin saksan kieltä taitamattomasta perheenäidistä arjen tilanteissa, vieraalla kielellä pärjääväksi.

Kävin läpi elämänvaiheen, jossa minulla ei aluksi ollut kommunikaatiokeinoa arkisten asioiden hoitamiseen. Uuden kielen omaksuminen ja arjen pyörittäminen kahden pienen lapsen äitinä oli aika ajoin uuvuttavaa ja käytännön asioiden hoitamisen vaikeus turhauttavaa.

Jokainen pienikin onnistumisen tunne kommunikaation saralla sai minut kuitenkin jatkamaan ponnisteluja kielen omaksumiseksi ja kommunikaation helpottamiseksi. Avainasemassa olivat myös jatkuva tuki ja kannustus perheeltäni, jotka saivat minut jatkamaan itseni altistamista aina uusille kommunikaatiotilanteille, vaikka muun muassa puhelimessa puhuminen vieraalla kielellä ja virastoissa asiointi jännittivät joka kerta. Kaikki keinot kommunikaation onnistumiseksi olivat tarvittaessa käytössä -niin puhe kuin eleetkin.

Puheterapiaa empaattisella otteella

Kokonaisuudessaan kokemus ulkomailla opetti paljon ja antoi uutta näkökulmaa myös kielihäiriöiden tarkasteluun. Ulkomailla vietettyjen vuosien myötä minusta tuntui, että haluan tarjota puheterapiaa tavalla, jossa keskitytään kunkin kuntoutujan elämänlaadun kokonaisvaltaiseen parantamiseen -keskiössä pyrkimys asettua jokaisen kuntoutujan asemaan. Tärkeintä kommunikaatiossa ei myöskään ole tietty keino viestin välittämiseksi, vaan ymmärretyksi tuleminen.

Ideana on luoda positiivisen vasteen kuntoutuspolku -malli niiden pienten askelten ottamiseen, jotka parantavat arjessa ja elämässä pärjäämistä. Tärkeässä asemassa on myös tuki läheisille, koska läheisten jaksaminen on myös merkittävässä asemassa kuntoutusprosessissa.

Kaikkien näiden havaintojen ja ajatusten pohjalta loin vuonna 2022 Sana-aitta Oy:n. Yritykseni tarjoaa yksilöllistä puheterapiaa empaattisella otteella asiakkaalle tutussa ympäristössä, jolloin myös yhteistyö läheisten kanssa on sujuvaa.

 
puheterapiaa aikuisille

“Uskon puheterapiassa yllettävän parhaisiin lopputuloksiin, kun kuntoutuja kohdataan luonnollisessa ja turvallisessa ympäristössä, kuntoutujan omilla ehdoilla.”

–Asta Aittakari

 
 

Ammatillisesti olen syventynyt afasian, verbaalin apraksian (puheessa tarvittavien tahdonalaisten liikkeiden tuottamisen vaikeus), dysfagian (nielemisvaikeus), sekä Parkinsonin taudin kuntoutukseen.

Osallistun aktiivisesti lisä- ja täydennyskoulutuksiin ja seuraan alati alani kehitystä, mikä on osa Sana-aitan perusarvoja ja toimintaperiaatteita. Puheen, kielen ja kommunikaation, sekä nielemisen kuntouttaminen ja sitä myötä elämänlaadun kohentaminen ovat minulle sydämen asioita.

Koulutukset

09/2023 Toiminnalliset nielemishäiriöt, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

06/2023 Myofunktionaalisen ajattelun perusteita puheterapeuteille, Kielikoulu

05/2023 Puheterapeuttipäivät 2023: teemana puhemotoriikka ja puhe- ja oraalimotoriset pulmat, Puheterapeuttien Kustannus Oy, Suomen Puheterapeuttiliitto ry

05/2023 Lukikuntoutuksen palaset haltuun -tehokoulutus puheterapeuteille, Kipinäkeskus

04/2023 Näyttöön perustuva puheterapia -kuntoutus, tutkimus ja tulkinta, Turun yliopiston logopedian oppiaineen järjestämä koulutus- ja seminaaripäivä

03/2023 Nielemiskuntoutuksen arkipäivää, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

12/2022 GAS-menetelmän perusteet, Suomen kuntoutuskouluttajat Oy

11/2022 Afasiakeskustelujen tukeminen, Afasian kuntoutustutkimus ry

11/2022 Nieleminen ja hengitys, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

09/2022 Kinesioteippauksen soveltaminen: kasvojen ja kaulan alue, Suomen kuntoutuskouluttajat Oy

07/2022 Ensiapukurssi EA1, Suomen Ensiapukoulutus

05/2022 Afasian kuntoutus - Hyvät puheterapiakäytännöt -webinaari, Suomen Puheterapeuttiliitto ry

05/2022 AVH-päivät, Aivoliitto ry

04/2022 Sensoriset pulmat syömishaasteiden taustalla -miten arvioin ja kuntoutan? Äännekoulu

04/2022 SPEAK OUT! ® & LOUD crowd ® Training, Parkinson Voice Project

04/2022 Mihin afasian puheterapia on menossa? Afasian kuntoutustutkimusyhdistys ry

11/2021 DYSARTRIA: logopedinen arviointi ja kuntoutus, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

03/2021 Trakeostomia: logopedinen arviointi ja kuntoutus -koulutusiltapäivä puheterapeuteille, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

01/2021 Aikuisneurologisen etäpuheterapian monet kasvot, Afasian kuntoutustutkimusyhdistys ry

03/2020 Etäterapiaa! Äännekoulu

04/2017 Dysfagia Parkinsonin, MS- ja ALS-taudeissa, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

10/2017 Electrical Stimulation and sEMG Biofeedback in the Treatment of Dysphagia, DJO Global & Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

11/2016 Dr Suzanne Beeke: Better Conversations with Aphasia (BCA). Conversation therapy for people with aphasia and their families, Afasian kuntoutustutkimusyhdistys ry

04/2016 Dysphagia management with cervical auscultation, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

09/2015 The Organic Swallow with DPNS and E-Stim Certifications, the Speech team, inc.

04/2015 Trakeostomiapäivä, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

03/2015 Aikuisten neurologisperäiset puheen, kielen ja viestinnän ongelmat, Puheen ja kielen tutkimuksen yhdistys

04/2014 Dysfagian vuosikymmen -käytännön kokemuksia, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry

04/2013 Vinkkipuheen peruskurssi, LapCI ry

Kysyttävää palveluistamme?

Tai haluatko varata ajan puheterapiaan itsellesi tai läheisellesi?